Kaksijalkainen pelikaani seisoi katonharjalla katsellen merelle. Heidän silmänsä alkoivat puutua, meri oli liian suuri eikä kaikkea voinut mitenkään nähdä kerralla. Meni siis useampia viikkoja ennen kuin ystävämme päätti jättää kattonsa ja lähteä katselemaan jotakin muuta. Onneksesi osasit lentää, joten hän yksinkertaisesti valitsi suunnan ja jatkoi matkaa. Mentyämme jonkin matkaa vuorta kohti huomasimme maassa pienen silmälasien palasen. Pelikaani aloitti välittömästi syöksyn maata kohti sen saadakseen, mutta kuinka ollakkaan matkan varrella vastaan tuli kolmen ketun ryhmä. Ketut huusivat lakkaamatta pyöritellen samalla käsissään kuutta kultaista knallia. Pelikaanin matka maata kohti keskeytyi kettujesi ansiosta. Ketut päästivät pelikaaniherran välittömästi ohitseen kuullessaan hänen tärkeästä tavoitteestaan. Maahan ehdittyänne ette kuitenkaan enää nähneet silmälasien palaa enää missään.
Sillä välin kuusitoista ruohonkortta maan pinnalla katselivat taivaalle. Heidän suurin unelmansa oli aina ollut saada yksi noista kettujen pyörittelemistä kultaisista knalleista. Päivästä toiseen ruohonkorret katselivat kettujesi toimintaa, suoraan ruohon alapuolella. Ruohonkorret eivät kuitenkaan kuulleet kettujen huutoa, niillä kun ei ole korvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti